lauantai 29. heinäkuuta 2023

Lausuntoni 900 ja 1800 megahertsin verkkotoimilupien ns. 2G-toimilupaehdon välitarkastelu

Totesin tarpeelliseksi jättää oman lausuntoni 900 ja 1800 megahertsin verkkotoimilupien ns. 2G-toimilupaehdon välitarkastelu koska mielestäni 2G-verkon merkitys on vielä suuri. 

Sekä mielestäni eri matkapuhelinverkon tekniikoita pitäisi tarkastella myös kokonaisuuden elikaaren päästöjen osalta. Toki 2G tekniikka on jo vanhaa, mutta toisaalta sitä on kehitetty eteenpäin ja vuosien kuluessa myös senkin energiankulutus on pienentynyt eri komponenttien muuttuessa entistä energiatehokkaammaksi. 

Mielenkiintoista olisi saada selvitettyä onko 2G-verkon ylläpito ja käyttö järkevää nykyisillä ja tulevilla laitteilla. Vai onko uusien teknologioiden käyttö elinkaaripäästöiltään parempi asia, esimerkiksi alhaisemman energiankulutuksen johdosta ja onko laitteiden valmistuksessa käytettävien materiaalien määrä kuinka paljon pienempi (vai kuluuko enemmän). Toki näitä kysymyksiä pohdin kokoajan ja tiedon löytyessä aiheesta kirjoittelen. 


Alla lausuntoni, jonka jätin lausuntopalvelun kautta:


Löysin eräältä Internetin keskustelupalstalta linkin tänne ja totesin tarpeelliseksi jättää oman lausuntoni asiasta. Yhdyn moniin muihin lausuntoihin, että 2G verkon ylläpitoa on jatkettava vielä pitkään.


Jotta todellinen 2G-verkon käyttöaste selviää, sen osalta tarvitaan julkisia tietoja, joissa on huomioitu myös verkon kapasiteetti ja myös lyhyeksi aikaa yhdistäneiden laitteiden määrät. 2G-verkon kapasiteetti on huomattavasti pienempi kuin vaikka 4G-verkon, joten on odotettavaa, että 2G-verkossa siirtyy vain pieni murto-osa 4G verkossa siirtyvästä datamäärästä, näin ollen datamäärien suora vertailu ei kerro totuutta todellisesta verkon käyttöasteesta. Käyttöastetta pitäisi verrata paljonko on verkon kapasiteetti (esim. nykyinen tukiasemakapasiteetti) välittää puheluita, tekstiviestejä ja dataa. Kappalemäärät ja megatavu määrät varmasti ovat pienempiä kuin 4G-verkossa, mutta onko 2G-verkon käyttöaste jopa samaa luokkaa kuin 4G:ssä?

Myös kehotan tarkastelemaan paljonko 2G verkkoon on kytkeytynyt laitteita enemmillään esim. eri kuukausien aikana, sekä sama vertailu myös muille uudemmille teknologioille. Sitten voidaan laskea prosentit. Mielenkiintoista olisi myöskin, että kuinka monta minuuttia on keskimääräisesti laitteet kytkeytyneenä eri verkkoihin. 

2G-verkon sulkemisen taloudelliset ja ympäristövaikutukset tulisi selvittää, paljonko verkon sulkeminen aiheuttaa elektroniikkajätettä, paljonko uusien korvaavien laitteiden valmistus aiheuttaa päästöjä, paljonko uudet korvaavat laitteet tulevat maksamaan, sekä tietenkin vastaavasti paljonko sähköä säästyy 2G-verkon sulkemisen myötä. Laskennassa pitää myös huomioida mahdollinen kapasiteettitarpeen ja kuuluvuusalueen lisäys uuteen korvaavaan teknologiaan ja sen vaikutukset.


2G- ja 3G-verkon palvelut toimivat käytännössä kaikissa niitä verkkoja tukevissa laitteissa. 4G-verkko on suunniteltu vain datan siirtoon eli puhelut ja tekstiviestit siirretään eri tavoin ja se edellyttää erilaisia vaatimuksia päätelaitteelta ja verkolta. Tämä on johtanut siihen, että välttämättä 4G puhelimella ei voi soittaa perinteistä puhelua 4G-verkossa, ellei laite tue VoLTE puheluja, vaikka laite tukisikin VoLTE:tä, myös teleoperaattorin tukiaseman pitää sitä tukea. Vaikka laitetuki löytyisi puhelimesta ja tukiasemasta niin teleoperaattorin pitää tarjota myös VoLTE tuki puhelinliittymälle, sekä kyseinen puhelinmalli/piirisarja pitää olla teleoperaattorin verkossa hyväksyttynä VoLTE puheluille. 

Edellämainitut VoLTE:n ”ominaisuudet” ovat johtaneet siihen, että mikä tahansa VoLTE kyvykäs laite ei toimi kaikkien operaattoreiden verkoissa, vaan voi olla, ettei VoLTE puhelut toimi lainkaan. Tällä hetkellä kuluttaja ei voi olla varma, että edes teleoperaattorin itse myymä malli toimisi kyseisen teleoperaattorin verkossa VoLTE:n kanssa. Vielä on kuitenkin 2G ja hetken aikaa myös 3G verkko takaamassa että puhelut toimivat myös näiden laitteiden osalta. Seuraavaksi kun 2G ja 3G verkot suljettu voi ihmetellä, miten puhelut onnistuvat Suomalaisilta ja entä miten ulkomaalaiset turistit voivat pitää yhteyttä Suomessa tai soittaa hätäpuheluja jos heidän puhelinmalli ei ole tuettujen listalla tai heidän puhelinmalli ei tue Euroopassa käytettyä 800MHz 4G taajuutta. 

Joten VoLTE pitäisi saada toimimaan luotettavasti kaikilla päätelaitteilla tai pitäisi tulla jokin muu suuremman päätelaitetuen omaava tekniikka tilalle esim. VoIP, jotta puhelut toimivisat jatkossakin mobiiliverkoissa kaikilla.


Havaintoja matkapuhelinverkkojen kuuluvuuksista:

- kuuluvuusalueen reunamilla 2G 900MHz takaa pätkimättömämmän puhelun, sekä varmemmin toimivan tiedonsiirron, 4G 800MHz tiedonsiirto on usein ollut hitaampaa. 4G 700MHz vaikuttaisi toimivan paremmin kuin kumpikaan edellä mainituista, mutta 4G-verkkoa on rakennettu suhteellisen vähän 700MHz taajuudella.

- Autossa, junassa ja liikkeessä ollessa puhelin vaihtaa hyvin todennäköisesti 2G verkkoon tai puhelu alkaa pätkiä jossain välissä. 4G 700MHz on tuonut kuuluvuuden myös sinne, missä ei aikaisemmin ollut matkapuhelinverkon kuuluvuutta. 

- Paljon alueita joissa on vain 2G/3G kuuluvuus esimerkiksi syrjäisemmät haja-asutusalueet ja paikat joihin ei singaalit helposti pääse esim. hissikuilut, taloyhtiöiden porraskäytävät, rakennuksien tekniset tilat, parkkihallit jne. Osalla kotitalouksista 2G verkko on ainoa verkko joka toimii sisätiloissa. Täydessä junassa 2G puhelut tai 2G data toimii varminten.

- 2G sähkömittareja on korvattu uuden sukupolven mittareilla. Niissä olen havainnut että heikon 2G verkon alueella LTE-M mittari tarvitsee ison lisäantennin, jos antennia ei ole menee NB-IoT verkkoon. Aikaisempi 2G mittari toimi ilman antennia, mutta ilmoitti huonosta singaalin voimakkuudesta.

- Haja-asutusalueella todennäköisesti 3G-verkossa saa suuremman tiedonsiirtonopeuden, kuin 4G-verkossa. 

- Osa NMT450-verkon käyttäjistä muistelee kuinka se kuului missä tahansa ja äänenlaatu oli parempi kuin nykyisissä verkoissa, epäilivät, että joudutaan pulaan jos 2G verkko suljetaan.

- Yleensä sähkökatkojen, ukkosten aikaan tai verkon huoltotöiden ajan 2G-verkko toimii, huoltovarmuuden kannalta 2G toimii todennäköisesti ja sillä on ollut pitkään jo riittävät vaatimukset sähkönsyötön varmennukselle, jotka oikeasti toimivat. Viime myrskyissäkin ensimmäisenä 2G-verkko oli toiminnassa.


2G-verkkoa käytetään monissa eri asioissa, kuten mainituissa erilaisissa mittareissa, mutta verkkoa käytetään myös mm. sydämentahdistimen ”etäohjelmointiin”, katuvalojen ohjaukseen, erilaisissa paikantimissa, hissipuhelimissa, sekä esimerkiksi monissa erilaisissa kämmentietokoneissa. Monet näistä laitteista voivat tukea 3G-verkkoa, mutta sitä uudempien verkkojen tukea ei välttämättä löydy ollenkaan tai sellaisten laitteiden hinta on vielä moninkertainen. 

Tiedän myös monia ihmisiä joilla on käytössä vain 2G tai 2G/3G verkkoa tukeva puhelin, monelle heistä ei löydy markkinoilta vastaavaa 4G verkoissa toimivaa laitetta. Osalla myös uuden laitteen käyttöönottoa rajoittaa muistisauraus, näkövamma tai jokin muu syy.  Monelta ihmiseltä myös löytyy kotoaan/mökiltään useita 2G tai 2G/3G verkossa toimivia laitteita, joiden tarkoitus on olla varalaitteena (esim. vanha Nokian puhelin) tai ovat osa jotain muuta järjestelmää esimerkiksi murtohälytin, lämmityksenohjaus, robottiruohonleikkuri tai auton webaston ohjaus. 

Myös osa lankapuhelimista on korvattu GSM-muuntimilla ja jopa osassa hotelleista on huoneen pöytäpuhelin korvattu 3G/2G mallilla. 

Kaikkien näiden laitteiden uusiminen johonkin uuteen teknologiaan kustantaa kymmenistä euroista tuhansiin ellei kymmeniintuhansiin per laite, jos edes päivitys on mahdollista ilman koko laitteiston uusimista. Todennäköisyys on myös suuri, että moni näistä laitteista unohtuu päivittää uuteen teknologiaan ja jonkin tarkastuksen tai vakavan tapahtuman yhteydessä (esim. tulipalo tai hissiin juuttuminen) huomataan laitteen toimimattomuus. Joten teleoperaattoreiden pitäisi tiedottaa 2G-verkon alasajosta hyvissä ajoin, useita vuosia ennen, sekä antaa mahdollisuus seurata liittymäasiakkaan, että missä verkossa laite on. Monelle matkapuhelinverkoista tietämättömälle, voi tulla yllätyksenä, että hän käyttää 2G-verkkoa. 3G:n alasajossa, ainakaan Elisa ei tiedottanut siitä omiin/tuttujen lataus- ja prepaid liittymiin millään lailla.

Uusia 2G laitteita vielä hankitaan ja valmistetaan 2G modeemin edullisuuden vuoksi, vastaava 4G pohjainen maksaa moninkertaisesti (esim. LTE, NB-IoT). Kuitenkin 2G:n nopeus riittää monelle IoT laitteelle ja on itse asiassa nopeampi kuin NB-IoT:n. 


Ehdotan 2G verkon ylläpitoa nykyisen toimiluvan loppuun asti, mutta tarvittaessa 2G-verkko voisi olla operaattoreiden yhdessä ylläpitämä ja sekä eri verkkoteknologioiden käyttöaste raportoidaan julkisesti kerran kuukaudessa. Yhdessä ylläpidettävässä verkossa pitäisi kuitenkin 2G-verkon toimivuus saada samaksi tai paremmaksi mitä tällä hetkellä. Nykyisissä 2G verkoissa on seuraavat ongelmat: DNA:n käyttämä 2G:n osa taajuuksista on sellaisia joita ei kaikki 2G laitteet tue, Telian SIM-kortit/verkko ei tue vanhimpia 2G laitteita ja Elisan 2G-verkossa on erittäin huono äänenlaatu uudemmilla 2G laitteilla, jotka tukevat Elisan käyttämää ”huonoa” koodekkia.


Ehdon myös vuonna 2030 tarkistetaan 2G:n käyttöaste ja pohditaan 2G:n tulevaisuutta. Jos verkon käyttöaste on pieni niin mahdollistetaan teleoperaattorien osalta 2G verkon sulku toimilupakauden lopussa, mutta samalla asetetaan jollekkin toiselle tekniikalle vastaava velvollisuus ja asetetaan kattavuusvaatimus suuremmaksi, esimerkiksi 99% pinta-alasta. Tämä mahdollistaa sen, että uuteen tekniikkaan kannattaa siirtyä, eikä ole pelkoa, että 5-10 vuoden välein joutuu laitteet uusimaan.

Lisäksi varataan uusista toimilupaehtojen taajuusalueesta pieni siivu pienitehoisia 2G lähettimiä varten, joita voi lupavapaasti käyttää paikoissa joissa on tarvetta hyvin lyhyen kantaman 2G lähettimille, muutamaa 2G laitetta varten. Kyseisen lähettimen tarjoaisi operaattori veloituksetta sellaisiin käyttötarkoituksiin, joihin ei löydy muuta sopivaa vaihtoehtoa ja jonka kustannuksiin operaattori ei olisi valmis osallistumaan. Tai 2G verkon ylläpitoa jatketaan operaattorien yhteisesti ylläpitämässä verkossa, siihen asti ettei 2G verkon ylläpitoon ole enää tarvetta.


Kehottaisin myös laajentamaan yleispalveluvelvoitteen jokaiselle paikkakunnalle, koska yleispalveluvelvoitteen mukaisen puhelin- tai laajakaistaliittymän saaminen ei ole itsestäänselvyys. Varsinkaan jos alueella ei ole kiinteää verkkoa, sekä on haastavat maastonmuodot/rakenteet matkapuhelinverkon kuuluvuudelle tai alueen matkapuhelinverkko ruuhkautuu helposti. 


Opinnäytetyön valmistuminen (Tietoverkkojen energiankulutus ja päästöt)

 Hei Tällä viikolla on julkaistu Theseuksessa opinnäytetyöni esitysmateriaalit, itse työ julkaistu jo joulukuussa 2023, joten opinnot meniv...